Hae rahoitusta

Terveysteknologiayritykselle​

Autan innovatiivisia ja poikkeuksellisia terveysteknologiayrityksiä kasvamaan ja kansainvälistymään tekemällä niihin sijoituksia, tukemalla yrittäjiä ja hyödyntämällä kansainvälisiä verkostoja.

Minkälaisiin yrityksiin teen sijoituksia?

Teen sijoituksia innovatiivisiin ja kasvaviin terveysteknologia-alan yrityksiin EU/ETA-alueella. Moni näistä on start up -yrityksiä, joita varten minulla on selkeä visio ja sijoituskriteerit:

Jos lupaavalta tuntuva yritys täyttää nämä sijoituskriteerit, lähden mieluusti mukaan kehittämään uusia terveysteknologisia tuotteita ja palveluita – esimerkiksi innovatiivisia terveydenhuollon ohjelmistoja, diagnostiikkaratkaisuja tai lääkinnällisiä laitteita.

Olenko oikea enkelisijoittaja yrityksellesi?

Täytä rahoitushakemus ja olen sinuun yhteydessä

Miten voin auttaa yritystäsi?

Haluatko kasvaa, menestyä ja kansainvälistyä taitavan enkelisijoittajan tukemana? Olen portfolioyhtiöideni apuna monella tavalla, aina yrityksen luonteen ja yrittäjien tarpeiden mukaan. Edistän yrityksen kehittymistä ja kansainvälistymistä sen hallituksessa tai neuvonantajana. Toisinaan olen kädet savessa mukana yrityksen päätöksenteossa ja käytännön arjessa. Toisinaan tarkkailen toimintaa taustalta ja hyppään mukaan tilanteen niin vaatiessa, kuten tehtäessä seuraavaa sijoituskierrosta. Menestyneenä yrittäjänä tiedän, mitä yrittäminen vaatii.

Onko sinulla jotain kysyttävää ennen rahoitushakemuksen täyttämistä? Lähetä minulle viestiä sähköpostitse tai yhteydenottolomakkeen välityksellä.